Opintojen hyväksilukeminen
Opintojen hyväksilukemisella tarkoitetaan aiemmin suoritettujen opintojen sisällyttämistä KTK- tai KTM-tutkintoon, tai tutkintoon kuuluvien opintojen korvaamista aiemmin suoritetuilla opinnoilla.
Opintojen sisällyttämisellä tarkoitetaan yliopisto- tai korkeakoulutasoisten opintojen hyväksymistä suoritettavaan tutkintoon kuuluviksi opinnoiksi ilman, että ne sisällöltään tai laajuudeltaan vastaavat täsmällisesti opetussuunnitelmassa määriteltyjä, tutkintoon kuuluvia opintoja. Sisällytettävien opintojen tulee kuitenkin edistää tutkinnolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Sisällyttämisasiat käsittelee taloustieteiden tiedekunta.
Opintojen korvaamisella tarkoitetaan sitä, että opiskelijan jonkin aikaisemman opintosuorituksen katsotaan sekä laajuudeltaan että sisällöltään vastaavan suoritettavaan tutkintoon kuuluvia opintoja niin, että tutkintoon kuuluvien opintojen suorittamisen sijasta ne voidaan korvata ko. aiemmilla opinnoilla. Korvaavuusasiat käsittelee pääsääntöisesti se yksikkö, joka opintojakson järjestää. Taloustieteiden tiedekunnan myöntämään tutkintoon kuuluvia ja tiedekunnan järjestämiä opintojaksoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee taloustieteiden tiedekunta. Kauppatieteellisiin tutkintoihin kuuluvia kieliopintoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee kielikeskus. Tutkintoon kuuluvia matematiikan ja tilastotieteen opintoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee luonnontieteellisen tiedekunnan matemaattisten tieteiden laitos.Tutkintoon voidaan hyväksilukea pääsääntöisesti vain yliopisto-opintoja, sekä aiemmin suoritettuun tradenomin tutkintoon kuuluneita ammattikorkeakoulutasoisia opintoja. Keskeneräiseen tradenomin tutkintoon kuuluvia opintoja ei lueta hyväksi.
Opintojen sisällyttämisestä tai korvaamisesta tulee tehdä kirjallinen hakemus edellä mainittujen tahojen opintotoimistoihin. Hakemukseen tulee liittää todistus opinnoista, joiden perusteella sisällyttämistä tai korvaamista haetaan, sekä tiedot suoritettujen opintojen opintovaatimuksista (tavoitteet, sisällöt, suoritustapa, kirjallisuus). Hakemuksessa tulee olla myös niiden opintojaksojen englanninkieliset nimet, joilla hyväksilukemista haetaan.
